Marja Björk - Poika

”Jos on tyttö, vaikka on poika, se on sama juttu kuin olisi sairaalassa lääkäreiden ja sukulaisten ja mittareiden mukaan vihannes, vaikka itse tietäisi olevansa elossa ja yrittäisi huutaa, että älkää vetäkö niitä letkuja irti, minä elän.”

Marion eli Makke on aina tiennyt olevansa poika. Perhe yrittää pakottaa Makkea tytöksi ja suojella häntä ulkopuolisilta. Välillä äiti tuntuu tajuavan lastaan ja välillä taas ahdistaa hänet nurkkaan. Naiseksi kasvaminen, pukeutuminen, kaverisuhteet, koulunvaihdot, seurustelu. Muiden nuorten ilon aiheet ja arki ovat Makkelle pelottava temppurata, jolla hän taiteilee yksin.
Poika perustuu Marja Björkin oman pojan kokemuksiin. 

Tämä teos kuvailee koskettavasti kasvamista eri ihmisenä, kuin oikeasti on. Lukukokemuksena se oli vaikuttava ja avartava.

Poikaa on hankala tarkastella samoin kuin muita romaaneja. Toisin kuin aikaisemmat, tämä perustuu todellisuuteen, enkä voi tietää kuinka moni asia on totta, kuinka moni suurenneltua ja niin edelleen. Mietin esimerkiksi, oliko Makken vaikeita kotioloja suurenneltu ja hänen aggressiivisuuttaan korostettu. Toivoin jo lukiessani, etten missään vaiheessa vähättelisi tai loukkaisi Björkin omaa poikaa, kun mietin mikä on totta ja mikä ei. Se ainakin on varmaa, etten ensimmäisen luvun luettuani harkinnut kertaakaan jättäväni lukemista kesken. Vaikka teoksessa ei ollutkaan varsinaista juonta, sen teksti veti puoleensa. Björkin kieli oli uskottavaa ja helppolukuista. Kirja oli nopealukuinen lyhyiden lukujensa ansiosta ja luin sen yhdessä päivässä.

Tämä kirja ei olisi toiminut ilman minä-kertojaa. Makke kertoi oman tarinansa lapsuudesta aikuisuuteen avoimesti ja tiivistetysti. Oli outoa huomata, miten kertojan äänestä tuli lukijalle epäselvä, kun ei ollutkaan yksiselitteisesti kysymys tyttö- tai poikakertojasta.Vaikka päähenkilön hätä ja paha olo tarttui lukijaan, teksti oli tavallaan objektiivista eikä väkivaltakohtauksilla, huumeiden- tai alkoholinkäytöllä tai seksillä mässäilty. Esimerkiksi kannessa kuvattua ilmastointiteipin poisrepimistäkin olisi voitu kuvailla vaikka kuinka kaameaksi.Itse asiassa olin vähällä jättää kirjan kirjaston hyllyyn pelkästään sen hurjan kansikuvan perusteella.

Tarinassa keskeisiä olivat henkilökuvaukset. Makke oli tiennyt syntymästään asti olevansa väärässä kehossa. Kasvaessaan hänellä oli pulmia, joita niin sanottu normaali ihminen ei tule edes ajatelleeksi. Vaikka Makke ajautuu huonoon seuraan eikä jaksa käydä koulua kunnolla, hänellä on silti hyvä sydän. Pidin kirjassa siitä, että Makke esitti myös mielipiteitään ihan yleisiin asioihin, kuten nuorten vähäiseen nukkumiseen ja poikien ja tyttöjen väliseen taisteluun koulussa. Myös rasismi kuului Makken elämään. Makken äidilläkään elämä ei mene kovin hyvin ja isoveli Aaronilla on omat ongelmansa. He ovat molemmat mielestäni melko ristiriitaisia henkilöhahmoja. Perhe yrittää selviytyä isän ennenaikaisesta kuolemasta. Sisarusten isäpuoli ei onneksi ole ilkeä heille. Vaikka Makken äidillä menee usein hermot, hän seisoo kuitenkin lapsensa takana ja puolustaa tätä tiukan paikan tullen, samoin isoveli. Erinäiset tappelut kotona ja kodin ulkopuolella synkistivät tunnelmaa. Valopilkkuna synkkyyden keskellä pilkahtivat ymmärtäväinen luokanvalvoja, ystävällinen myyjä ja Makken kohtalontoveri Ana. Yleisesti ottaen Makken kaverit ottivat hänen erilaisuutensa vastaan todella hyvin ja mietin tapahtuisiko niin todellisuudessa.

Järkyttävää mielestäni kirjassa oli se, kuinka yksin Makke oli identiteettiongelmansa kanssa.  Henkilöiden hyökkäävä käytös toisiaan kohtaan oli mielestäni pelottavaa. Eikä uhka ollut pelkästään perheessä vaan myös Helsingin kaduilla. Makke tajusi vasta parikymppisenä, että hänenlaisilleen on oma nimitys. Yllättävää oli, ettei edes hänen seurustelukumppaninsa välttämättä tajunnut, että hän oli tyttö.

Suosittelisin rankkuudesta huolimatta tätä kirjaa, koska se auttoi ainakin minua ymmärtämään transsukupuolisten ihmisten elämää ja vaikeuksia. Teos pyrkii opettamaan suvaitsevaisuutta ja toisen ihmisen asemaan asettumista. Transsukupuolisuus on vakava asia ja tällainen kirja oli mielestäni todellakin tarpeen kirjoittaa. Joku kirjan henkilöistä ilmaisi asian mielestäni todella hyvin: "Transsukupuolisuus ei ole seksuaalikysymys vaan identiteettikysymys."

Tähdet: ***½

Emmi Itäranta - Teemestarin kirja

Maailmasta on loppumassa vesi. 
Suunnattoman katastrofin – ehkä ilmastonmuutoksen, ehkä jonkin muun – läpikäynyt ihmiskunta sinnittelee veden vähyyden ja sen säännöstelyä hallitsevan diktatuurin vallan alla. Vain kaatopaikoille hautautunut teknologia ja teemestarien sukupolvien ajan pitämät päiväkirjat muistuttavat entisistä ajoista. 
 Noria on teemestarien sukua, ja pian on hänen vuoronsa ottaa vastaan täysivaltaisen teemestarin arvo – ja edeltäjiensä tarkkaan varjelema salaisuus. Aikana, jona veden kätkeminen on rikoksista pahin, sotilasvallan katseet kiinnittyvät väistämättä teemestarin taloon…
Teemestarin kirja on vavahduttava kuvaus maailmasta, jonka alkusoittoa kuuntelemme jo tänä päivänä. 

Itärannan esikoisteos on koskettava kuvaus tulevaisuudesta, jossa vettä säännöstellään, suojaudutaan hyönteisiltä ja auringolta sekä yritetään pärjätä sellaisessa maailmassa, jonka me tuleville sukupolville jätämme.

Kuva maailmasta, jossa ihmiset elävät tulevaisuudessa, piirtyy selkeänä lukijan mieleen ja tulee pysymään siellä pitkään. Teemestarin kirja oli ihanan erilainen dystopiakirja. Lukijalle ei kerrottu, mikä suuri katastrofi maailmassa on tapahtunut, vaan puhutaan luontevasti öljysodista Skandinaviassa ja merenpinnan noususta. Tarkkaa ajankohtaakaan ei kerrottu, mikä oli mielestäni hyvä. Lisäksi tapahtumat sijoittuvat jonnekin päin nykyistä Itä-Suomea tai Venäjää. Se tekee kirjasta kiinnostavan. Erityisesti mieleeni jäi, kun Noria ja hänen ystävänsä löytävät erään "entislaitteen" ja arvuuttelevat, mitä sillä tehdään. Kaikki nykyihmiselle tuntemattomat laitteet, kuten viestimet ja helipyörät kulkevat tekstin mukana, kuin lukija tietäisi tasan tarkkaan, mitä ne ovat. Huomasin, että tekstistä tulee näin jotenkin realistisempaa ja tulevaisuuden maailmasta todempi. Lukijan ikään kuin oletetaan elävän kirjan kuvaamaa aikakautta eikä suinkaan nykyaikaa. Hyönteishuppu otetaan mukaan joka kerta kun mennään ulos ja esitetään aivan luonnollisena asiana. Nykyihmisen mielestä hyönteishuppu olisi varmasti todella ahdistava. Nykyajasta käytetään kirjassa nimeä entisaika.

Itärannan kaunis kieli läpi koko teoksen tulee mieleeni toisena asiana tästä kirjasta. Esimerkiksi "Liikaa vettä on virrannut sen jälkeen, kun viimeksi kävitte luonamme" oli mielestäni aivan ihanasti sanottu. Tulevaisuuden ihmiset toivottavat siunausta toisilleen sanomalla "Virratkoot puhtaat vedet luoksenne". Teeseremoniaa ja sen etikettiä kuvaillaan mielestäni sopivan tarkasti, ei kyllästymiseen asti. Ehdin kyllä hieman ihmetellä, missä vaiheessa tulevaisuuden historiaa teeseremonia on rantautunut näinkin länteen. 

Henkilöitä on kirjassa melko vähän. Päähenkilö Noria on nuori nainen, josta on tulossa isänsä lailla teemestari. Hänestä ja muista henkilöistä jäi hieman tyhjä vaikutelma, ehkä siksi, että heidän ulkonäkönsä kuvailu jäi hyvin vähäiseksi. Tässä kirjassa oli selvästikin ennemmin kyse tarinasta ja täysin mahdollisesta (tai jopa todennäköisestä) tulevaisuudenkuvasta, kuin henkilöhahmoista. Henkilöiden nimet olivat pääosin moderneja, mutta joukkoon mahtui muutama suomalainen nimi, kuten Aino ja Vesa. Erityisesti kirjassa pidin siitä, että vaikka armeijalla on hirmuvalta ja diktatuuri kukoistaa, kaikki sotilaatkaan eivät ole pahoja.

Teemestarin kirjan syvyys kosketti. Kysymys siitä kenelle vesi kuuluu, ympäristöstä huolta pitäminen ja kierrättäminen olivat kaikki teoksessa esiin tuotuja aiheita. Kirjan alkupuolella kirjailija myös vetoaa Norian kautta lukijaan, jotta tämä tekisi tänään jotakin toisin auttaakseen ilmastonmuutoksesta kärsivää maapalloa. Aina luettuani kirjaa tartuin vesilasiin kiitollisena siitä, että vesi on puhdasta ja sitä on.

Tämä kirja ei ole mikään toimintapaketti, eikä sen kuulukaan olla. Kaikessa rauhassa lukeminen auttaa pääsemään sisälle kirjan ainutlaatuiseen tunnelmaan. Juoni eteni vaivattomasti ja omaa tahtiaan. Loppupuolella oleva juonenkäänne pisti koko tarinan kulkemaan ihan uutta rataa. Silti kirjan loppu oli mielestäni turhan pitkitetty ja se jäikin valitettavasti kaihertamaan mieltäni. Viimeisillä sivuilla itkukohtaus on taattu. Teoksen kannessa oleva teekupin jättämä ympyrä oli mielestäni hyvä keksintö, mutta kirjaa lukiessa huomasinkin, että se voi tarkoittaa myös jotain muuta...

Tähdet: ****